Yö oli levittänyt siipensä Bridgeportin ylle. Kaikki kaupungin kunnialliset asukkaat vetäytyivät koteihinsa ja valmistautuivat yöpuulle. Vähemmän kunnialliset asukkaat taas pukeutuivat parhaimpiinsa ja miettivät mille klubille tänään suuntaisivat.

Kalpea hahmo rynnisti pitkin pimeitä katuja. Välillä hahmo pysähtyi vetämään henkeä ja jatkoi sitten taas matkaansa.

Dina Avallon ei ollut kunniallinen kansalainen, muttei myöskään pukeutunut parhaimpiinsa. Kotimaastaan karkotettu haltijanainen tiesi jälleen kerran olevansa auttamattomasti myöhässä. Dinan olisi ehdittävä ajoissa kohtaamispaikaksi määrättyyn kapakkaan, tai hän ei saisi  luvattua työpaikkaa.

Saavuttuaan viimein perille, Dina kirosi kaupungin kelloja. Juottola ei tuntunut kovin kutsuvalta, mutta se ei ollut mikään yllätys, sillä ihmisten ankeat betonikuutiot harvoin tuntuivat. Dina veti syvään henkeä ja astui sisään.

Lola oli helppo löytää, sillä rakennuksessa oli vain muutama ihminen. Nainen seisoi keskellä tanssilattiaa ja katseli ylimielisenä seinällä roikkuvaa taulua.

"Minut lähetettiin etsimään sinua, sillä sinulla olisi minulle töitä", Dina aloitti.

"Sinä olet myöhässä", Lola sanoi. "Mieleni tekisi jättää sinut huomiotta, mutta koska olet niin säälittävän ja omituisen näköinen, niin annan myöhästymisesi tämän kerran anteeksi. Saat tilaisuuden osoittaa hyödyllisyytesi."

Lola kertoi Dinalle, että Dina saisi suorittaa tärkeän ja salaisen tehtävän. Jos Dina suoriutuisi tehtävästään seuraavan päivän aikana, hän saisi hyvän työpaikan ja tuntuvan palkkion. Lola antoi Dinalle paperin, jossa oli osoite.

Lola heilautti kättään ja Kai käveli naisten luokse. Lola ilmoitti palkollisensa Kain kertovan loput ja käänsi selkänsä Dinalle. Kai tervehti virnistäen Dinaa.

"No saitko jo asiasi sujumaan? Ulkonäöstäsi päätellen et ainakaan ole pitänyt kiirettä kaupungin väestön sekaan sopeutumisessa." Kai sanoi ja nauroi kuuluvasti.

Kai ei jäänyt odottelemaan Dinan vastausta, vaan selitti pikaisesti, että Dina ei saisi näyttää osoitetta kellekään muulle. Koska Dina ei tuntenut muita ihmisiä, tämä ei tulisi tuottamaan ongelmia. Kai sanoi, että Dinan tulisi mennä määrättyyn paikkaan heti auringon noustua ja noutaa sieltä Lolalle kuuluva medaljonki, joka odottaisi noutajaansa arkussa.

"Miksi Lola ei itse nouda medaljonkiaan?" Dina kysyi.
"Koska se, joka korun vei ei luovuttaisi sitä Lolalle, tai kenellekkään, joka on tekemisissä Lolan kanssa. Koruhan on varastettu", Kai vastasi ja kohautti harteitaan. Kai selitti, että Dina olisi tässä korvaamaton, koska Dina oli uusi kaupungissa ja kukaan ei tuntenut häntä.

Dinaa alkoi epäilyttää. Kuka medaljongin oli vienyt, miksi juuri Dinan täytyi hakea se, miksi kaikki oli näin salaperäistä? Kai ei suostunut vastaamaan Dinan kysymyksiin ja Dinaa alkoi suututtaa.

"Minä en ole tyhmä! Tiedän, että tässä on jotakin takana ja haluan vain hyvän työpaikan ja toimeentulon. Jos sinä huijaat minua, niin saat katua syntymääsi!" Dina huusi ja tunsi kuinka vanha tuttu, punainen raivo hiipi esiin ja valtasi Dinan mielen.

Kai säikähti Dinan huutoa ja kavahti. Kai sanoi, ettei Dinan pitäisi riehua ja, että tämä oli vakava asia. Paha mies oli varastanut Lolalta ja Dina voisi auttaa häntä. Jos Dina toimisi ohjeiden mukaan, hänellä ei olisi mitään hätää. Tässä vaiheessa Dina tiesi liikaa, eikä voisi enää perääntyä.

Dina laski hiljaa kymmeneen ja häntä suututti edelleen. Dina sulki silmänsä ja laski vielä kaksi kertaa kymmeneen. Kun hän tunsi olonsa rauhalliseksi, hän pyysi Kailta anteeksi. Olihan Kai kuitenkin yrittänyt vain auttaa Dinaa. Kai antoi Dinalle matkapuhelimen ja numeron johon soittaa, kun tehtävä olisi suoritettu. Dina hyvästeli Kain ja toivotti tälle hyvää yötä. Mielessään Dina kuitenkin toivotti Kaille tervemenoa ojan pohjalle.

Seuraavana päivänä Dina Avallon nukkui tavallista pidempään. Oli jo myöhäinen iltapäivä, kun hän viimein pääsi perille lapussa mainittuun osoitteeseen. Dina yllättyi, kun hän tajusi saapuneensa hautausmaan porteille. Tämä ei voinut tietää hyvää.

Aurinko alkoi jo pikku hiljaa laskea ja värjätä taivasta punaiseksi. Tehtävä tuli suorittaa ennen auringonlaskua. Miten Dina olikin jälleen kerran myöhässä? Hänellä ei ollut enää paljoa aikaa jäljellä.

Dina kulki hautojen välissä ja yritti löytää paikkaa, johon Lolan medaljonki oltaisi voitu kätkeä. Dina muisti kuinka Kai oli sanonut korun odottavan noutajaansa arkussa -todella vitsikästä! Dina ei aikonut kaivaa ylös yhtäkään hauta-arkkua, joten hän yritti etsiä korua muualta.

Kuljettuaan hautausmaan läpi, Dina saapui pienen kryptan luokse. Kryptan ovi oli auki.

Dina katsoi taivaalle ja huomasin sen tummuvan hitaasti, mutta varmasti. Dina nielaisi ja astui sisälle kryptan varjoihin. Sisätila oli pieni ja kolea. Ankeasta huoneesta johtivat alaspäin vanhat rappuset. Dina käveli varovasti portaita alaspäin ja kuunteli, kuinka ne natisivat jokaisella askeleella.

Dina yritti valmistautua siihen mikä häntä alhaalla odottaisi ja yllättyi, kun tajusi portaiden alapäästä kajastavan valoa. Dina ohitti seinätelineeseen kiinnitetyn kynttilän ja otti tukea viileästä kiviseinästä.

Medaljonki ei olisi tämän kaiken arvoinen, mutta ainakin Dina pitäisi kiinni lupauksestaan yrittää pelastaa koru.

Portaat päättyivät kalliosta louhittuun kammioon. Kammion perällä oli pitkä baaritiski jonka pintaa kiillotti väsyneen näköinen, nuori nainen.

Dina käveli varovasti tiskin luokse ja istui yhteen tuoleista. Väsynyt nainen kohotti katseensa Dinaa kohti.

"Tämä on yksityinen paikka, sinun täytyy poistua välittömästi", nainen sanoi ja mulkaisi Dinaa.

Dina tarkasteli naista ja päätteli, ettei hänen etsimänsä koru välttämättä olisi naisen hallussa.

"Minä etsin medaljonkia, tiedätkö sinä missä se on?" Dina kysyi. Naisen silmät laajenivat hämmästyksestä ja hän tuijotti Dinaa kykenemättä vastaamaan.

"En ymmärrä mitä sinä puhut, lähdehän jo siitä", nainen tokaisi viimein ja alkoi taas pyyhkiä tiskiä, vaikka pöydän pinta hohti jo puhtauttaan. Dina pahoitteli ja nousi seisomaan. Dina huomasi naisen takana pienen oven toiseen huoneeseen.

Dina oli varma siitä, että hänen etsimänsä voisi löytyä toisesta huoneesta. Kun nainen käänsi selkänsä Dinalle, Dina nappasi pöydältä pullon ja iski sen kaikin voimin naisen päähän. Nainen kaatui hervottomana lattialle ja Dina pudotti pullon maahan. Dina ei pysähtynyt ajattelemaan mitä teki, vaan hyppäsi naisen yli ja riensi toiseen huoneeseen. Toisen huoneen ovella Dina jähmettyi paikoilleen.

Huoneessa oli jäätävän kylmä, eikä siellä ollut muita esineitä, kuin punainen sohva ja suuri, valkoinen arkku. Tämän täytyi olla se arkku, josta Kai oli puhunut, Dina tuumi ja kumartui arkun ylle.

Dina tunsi, kuinka vilun väreet juoksivat alas hänen selkäänsä pitkin. Dina kokeili arkun kantta ja yllättyi siitä, miten helposti hän sai nostettua sen ylös. Arkussa makasi kalpea, nuoren miehen ruumis. Dina yökkäsi. Haltiat kunniottivat elämää ja kuolleiden unta, eikä kuolleiden rauhaa sopinut häiritä.

Toivuttuaan hieman järkytyksestään, Dina huomasi, että ruumiin rinnan päällä kimalteli medaljonki. Dina kohotti kätensä ja nosti korun hyvin varovasti, jotta ei vahingossa koskettaisi ruumista. Kun Dina nosti korun ilmaan, hän huomasi, että ruumiin silmäluomet värähtivät. Dina perääntyi äkkiä kauemmas arkun luota ja ryntäsi ulos huoneesta.

Dina kiirehti ulos kryptasta ja näki auringon viimeisten säteiden vajoavan horisontin taakse. Dina oli ehtinyt ajoissa ulos ja hänellä oli medaljonki. Dina puristi silmänsä kiinni ja yritti unohtaa kaiken juuri kokemansa.

Dina päätti ettei enää ikinä astuisi kymmentä metriä lähemmäs yhtäkään kryptaa, hautausmaista puhumattakaan. Viimein Dina avasi silmänsä ja kaivoi mekkonsa laskoksista Lolan antaman matkapuhelimen.

"Tehtävä on suoritettu", Dina sanoi puhelimeen ja tarkasteli kynsiään. Katse osui Dinan rakastamaan ja vihaamaan sormukseen. Kerran varas, aina varas, Dina ajatteli.