Oli Donna Avallonin syntymäpäivä. Aurinko paistoi ja keväinen ilma oli raikas ja kolea. Dina oli järjestänyt tyttärelleen suuret syntymäpäiväjuhlat ja kutsunut sinne kaikki ihmisystävänsä.

---

Valitettavasti Dina itse oli joutunut poistumaan juhlista kiireellisen työasian takia ja hän kiirehti jo Bridgeportin toiselle puolelle. Dina oli saanut puhelun, jossa käskettiin saapua välittömästi yhteen alueen hulppeimmista tornitaloista. Dinan oli määrä edustaa esimiestään yksityisissä juhlissa, joihin Lola Belle ei itse halunnut saapua.

Tavalliseen tapaansa Dina oli jälleen kerran myöhässä. Dinaa ärsytti suunnattomasti, että hänen oli täytynyt jättää tyttärensä juhlat väliin mokoman työasian takia. Kaiken lisäksi Dinalla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä asiaa tornitalon juhlat koskivat, mutta hän ei voinut olla menemättä.

Dina hyppäsi hissiin ja saapui oikeaan kerrokseen. Oven avauduttua Dina ei olisi halunnut uskoa silmiään. Hänen edessään oli valkoinen kiviarkku, jonka päällä oli kynttilöitä. Dina tunsi vilun väreiden hiipivän selkäänsä pitkin alas. Hän tiesi heti missä oli nähnyt samanlaisen arkun aikaisemmin. Epämääräiset muistot hautausmaan salaisesta baarista ja vielä salaisemmasta tehtävästä tulvivat Dinan mieleen.

Dina peruutti huoneesta avoimelle ovelle ja oli miltei törmätä naiseen, joka seisoi sen takana. Dina mutisi anteeksipyynnön ja esitteli itsensä. Nainen hymyili toisella suupielellään ja kohotti kulmiaan.

”Aivan, tiedän kyllä kuka olet, Dina”, nainen sanoi viileästi ja hymy katosi hänen huuliltaan silmän räpäyksessä. ”Minä tiedän myös, että sinä olet varastanut meiltä ja nyt on tullut aika sopia korvauksesta”, nainen sanoi sihahtaen ja irvisti. Dina näki naisen kulmahampaiden kasvavan esiin tämän irvistäessä ja Dina uikahti pelosta.

---

Samaan aikaan Avallonien talossa tunnelma kasvoi huippuunsa, kun pieni Donna kumartui puhaltamaan syntymäpäiväkakkunsa kynttilöitä isänsä sylistä.

Kaikki kynttilät eivät kuitenkaan sammuneet puhalluksen voimasta, vaan yksi kynttilä putosi tuolille ja sytytti tuolin palamaan. Ace puristi Donnan tiukemmin syliinsä ja tuijotti lumoutuneena miten liekit kasvoivat ja alkoivat nuolla tuoleja.

Rafael, tunnettu muusikko, joka oli tullut soittamaan Donnalle syntymäpäivälaulua, ei edes huomannut tulipaloa. Rafael vaan jatkoi soittamista siihen asti, kunnes palohälytin alkoi soida.

Ace kantoi Donnan kauemmas liekeistä.

Juhlavieraat alkoivat kirkua. Kaikki, paitsi Kai, olivat kauhuissaan. Kai seuraili tapahtumia turvallisen välimatkan päästä ja hymähti.

Mella, Acen työkaveri, työnsi vieraita pois tieltään ja astui esiin vaahtosammuttimen kanssa. Ace katseli miten nainen kohdisti itsevarmasti vaahtosuihkun liekkeihin ja alkoi sammuttaa tulipaloa.

Kai hiipi sekasorron turvin ulko-ovelle ja oli törmätä palomieheen, joka oli tulossa sammuttamaan tulipaloa. Kai kulki nopeasti palomiehen ohi ja yritti olla katsomatta pelastushenkilöä silmiin. Kai poistui nopeasti paikalta ja oli tyytyväinen saatuaan oman nahkansa pelastettua.

Kun palo oli sammutettu ja kaikki vieraat olivat toipuneet pahimmasta järkytyksestä, Ace siirtyi Mellan kanssa sivummalle juttelemaan.

”Olit aivan uskomaton!” Ace henkäisi ja puristi Mellaa kädestä. ”Kiitos, että pelastit meidät. Kaikki muut olivat liian järkyttyneitä toimiakseen”, Ace sanoi ja Mella nyökkäsi.

Kaksikko jutteli hetken ja lopulta Mella ehdotti, että Ace voisi korvata avun viemällä naisen ravintolaan syömään. Syntymäpäiväkakku oli jäänyt väliin ja nälkä oli kova. Ace lupasi harkita asiaa.

Tällä välin Dina oli todennut parhaakseen poistua asunnosta niin pian kuin mahdollista. Tavattuaan terävähampaisen elävänkuolleen, Dina oli kääntynyt kannoiltaan ja juossut suoraan hissiin ja hissistä metroon. Nainen ei ollut lähtenyt Dinan perään ja Dina oli siitä helpottunut. Nyt Dina asteli verkkaisesti kotiaan kohden.

Dina pysähtyi hetkeksi talon oven eteen. Jokin oli hassusti. Dina ei kuullut ulos syntymäpäiväjuhlien ääniä ja kukaan ei juossut ovelle häntä vastaan.

Dina veti syvään henkeä, kääntyi ovea kohti ja astui sisään. Dina kirkaisi. Tulipalon jäljet olivat tuoreet. Ilma oli savuista ja keittiön kalusteet olivat palaneet piloille. Dina katseli ympärilleen järkyttyneenä.

Lapseksi kasvanut Donna juoksi Dinan luokse ja halasi äitiään tiukasti.

”Minun kakkuni syttyi palamaan”, Donna kuiskasi itku silmässä ja Dina silitti Donnan hiuksia ja lohdutti lasta.

Donnasta oli kasvanut pirteä lapsi ja nyt tyttö muistutti kovasti isäänsä. Dina oli iloinen, että Donna oli perinyt hänen arvokkaat haltiakorvansa, eikä ihmisten tylsiä pallokorvia.

Myöhemmin Dina istui palaneen pöydän ääressä ja tuijotti hiiltynyttä kakkua, kunnes silmät kostuivat. Dina yritti taistella kyyneliä vastaan. Dinasta tuntui siltä, että kaikki meni pieleen. Lisäksi Dina epäili, että syntymäpäiväkakkuepisodi ei ollut vain onneton sattuma, puhumattakaan punapukuisesta, terävähampaisesta naisesta, jonka Dina oli aikaisemmin kohdannut. Dina pyyhki silmiään ja harmitteli, että Ace oli joutunut poistumaan pian hänen tulonsa jälkeen kiireiselle työlounaalle.

Kun Dinan ja Acen pojan Darrenin syntymäpäivä koitti, sitä ei juhlittu. Dina ei halunnut nähdä yhtäkään syntymäpäiväkakkua, joten Darren varttui vauvasta taaperoksi ilman sen suurempia juhlallisuuksia.